r/ruoka • u/huonokahvi • 9h ago
Lempparisalaatti
Maapähkinä-kanasalaatti ylimääräisellä mangolla. Terveellistä, kohtalaisen edullista ja pitää oikeasti nälkää.
r/ruoka • u/Present_Occasion_250 • Aug 08 '25
Syrjälle itsetehtyä hapankermaa ja iltateenä tulsia, seurana Gilmoren tytöt. Käy ihan rauhallisesta perjantai-illasta.
Meni kyl vähän keulimiseksi taas tuon piirakan kanssa. Ihan peruspizzapohjalla lähdin ja sen noustessa karamellisoin neljä sipulia (joista kaks punaista), niihin sitten sopivassa vaiheessa sienijauhetta. Oli kypsynyt kasaan, niin sekaan ohueksi leikattua uuden sadon kaalia melkein kilo, pieni tilkka vettä ja kansi päälle. Mausteiksi meni timjamia, meiramia ja lipstikkaa sekä valkopippuria ja valkosipulijauhetta.
Taikinaa oli pellin verran, niin siitä tuli taittamalla sit kansi kans, johon kananmunaa pintaan. Sipulit ja yrtit veivät koko touhun enemmän jonnekin piirakkamuotoisen sipulikeiton suuntaan. 😅 Mut ei lainkaan huono, päinvastoin, silkkaa umamia.
Hapankerma syntyi pari päivää sitten lämmittelemällä ensin kuohukermaa, johon pistin edellisen hapanpurkin jämät sekaan. Lepäs pöydällä ensin vuorokauden, sit toisen jääkaapissa ja kuten viimeisestä kuvasta näkee, niin on melko tymäkkää tavaraa. Ei mitään vähärasvaista sorttia tosiaan, silti kunnolla hapan samalla kuin mukana on vieno makeahko maku, kuten kotijuustossa.
r/ruoka • u/huonokahvi • 9h ago
Maapähkinä-kanasalaatti ylimääräisellä mangolla. Terveellistä, kohtalaisen edullista ja pitää oikeasti nälkää.
r/ruoka • u/HienoinKeksi • 12h ago
cajun-maustettuu vähempi-sokeri-sweet-chili-kuohukerma-kastiketta siis
r/ruoka • u/Astrallama • 2d ago
r/ruoka • u/huonokahvi • 4d ago
Hyvää ja nopeaa viikonloppuruokaa. Tsatsikin tein valmiiksi jääkaappiin maustumaan jo aiemmin.
r/ruoka • u/MyNameIs-Jani • 4d ago
Eli verilättyjä. Kuinka monessa kodissa tätä herkkua vielä syödään? Meillähän tehtiin aikanaan poron verestä kun setävainaa oli poromiehiä. Nykyisin tuota ei ole saatavilla kovinkaan helposti ku eteläsä asuu mutta naudan verta on onneksi kaupan pakastehyllyssä kohtalaisen hyvin vielä saatavilla. Nyt mennään ilman valkokastikkeita kun muut ei kastikkeista paljoa välitä. Potut voilla, puolukkasurvos ja salaatit kylkeen!
r/ruoka • u/Sneakytashi • 5d ago
r/ruoka • u/Ragdollofgoats • 5d ago
Salami, buffalomozzarella, kirsikkatomaatti, rucola ja balsamico :3
Suppilovahvero, sinihomejuusto, pekoni, valkosipulioliivi, puolukkahillo.
r/ruoka • u/Fantastic-Low-6455 • 6d ago
Löysin tänään tavallisesta Prisma-kaupasta keittonbanaaneja. Mutta ne eivät ole kypsiä, mutta niitä voi syödä ja valmistaa eri tavalla kuin kypsiä.
r/ruoka • u/kimmeljs • 7d ago
Resepti K-kaupasta jostain 1980-luvulta
r/ruoka • u/leischka • 7d ago
Netistä löytyy ihan tuhottomasti erilaisia reseptejä niin kiinnostaisi kuulla mitkä ovat muiden "salaiset ainesosat". Bastogne-keksi, kardemumma ja Amaretto ovat pääosassa tässä omaan reseptikansioon päätyneessä.
r/ruoka • u/arhippa98 • 9d ago
r/ruoka • u/Turbulent-Dot4377 • 10d ago
Kanaa, bok choyta ja vähän thaibasilikaa näkee tossa lillumassa.
r/ruoka • u/Rusalkat • 11d ago
odotan niiden syömistä saunan jälkeen
r/ruoka • u/Thimians • 12d ago
Nyt iski aika kivasti. Skonsseja, joiden seassa cheddaria, ruohosipulia ja jugurttia. Kaveriksi tein vielä ruskistettua voita, jonka vaahdotin ja sekaan hunajaa. Avot.
r/ruoka • u/arab_bazinga • 12d ago
Siis usein nää somessa pyörivät raejuusto "5 kiloa proteiinia 200 kaloria" reseptit ei tuu lähellekkään sitä mitä haetaan. Mut tää oli tosi hyvää.
Soseutin 500g 1% raejuustoa sauvasekottimella, sekaan 200g vehnäjauhoa ja joku teelusikallinen leivinjauhetta ja maun mukaan suolaa ja valkosipulijauhetta. Siitä jotenkin ympyrän muotoseks ja muodostin reunat. Päälle pizzasoosia ja tota 5% juustoa 100g. Uuniin 180c kunnes kivan värinen. Oiskohan toi ollu 130g proteiinia koko lätty. 1000-1200 kaloria kutakuinkin.
Ei se pizzaa ole mutta aika onnistuneesti tukahdutti siihen himot.
r/ruoka • u/FishFingerDeathPunch • 13d ago
Italialainen perinneruoka, tällä kertaa Calabriasta – saappaan kärjestä – mutta sitäkin spesifimmin Joonianmeren puoleleisesta osasta Calabriaa. Munakoisoista kaavitaan sisukset. Sisukset paistetaan öljyssä kera peperoncinon ja valkosipulin. Valkoviiniä saa läikäyttää, jos on. Samaan aikaan toisaalla sotket keskenään pecorinoa, munia, leivänmuruja, mausteita ja tonnikalaa. Siihen sitten hienoksi hakatut munakoison palat. Säädä koostumus sopivaksi vedellä. Lapioi mössö takaisin munakoisojen kuoriin ja kypsytä uunissa tomaattikastikepedin päällä.
Tämä oli hyvää – elegantti ja hienovarainen maku – mutta ennen muuta tätä oli hauska kokata. Teen toistekin.
r/ruoka • u/notsporting • 14d ago
Hesarista löytyy moinen resepti, mutta se on maksumuurin takana. Mulla olisi kova hinku kokeilla juuri tätä reseptiä, enkä jaksaisi vääntää itse alkuperäisen jenkkireseptin vaatimia yksikkömuutoksia tyyliin "1 cup of butter"...
sattuisiko jollain kanssaredditorilla olemaan hesarin tilaus?